Riskiryhmien influenssarokotukset aloitettu – rokottautuminen erityisen tärkeää koronapandemian aikana

inluenssarokotteet 2020

Suurin osa kunnista on aloittanut influenssarokotukset marraskuun alkupuolella. Rokottautuminen on erityisen tärkeää koronapandemian aikana, sillä influenssan ja koronan yhdistelmä lisää vakavan sairastumisen riskiä. Riskiryhmään kuuluvat saavat rokotteen maksutta oman terveyskeskuksensa kautta. Muut voivat ottaa rokotteen omakustanteisesti tai mahdollisesti työterveyshuollon kautta. Maksuttoman rokotteen saavat kaikki: •    65 vuotta täyttäneet •    6 kuukauden – 6 vuoden ikäiset […]

Digitaalisella rokotuskortilla vankka kannatus

digitaalinen rokotuskortti eduskunta 1200

Rokotustietojen ensisijainen tietolähde on yhä tänä päivänä käsin täytetty rokotuskortti. Omakantapalveluun liitetty digitaalinen rokotuskortti sai keväällä toteutetussa kyselyssä suomalaisilta vahvan tuen: uudistusta kannatti 87 prosenttia. Rokotustietojen digitalisointi helpottaisi omien rokotustietojen tarkistamisen lisäksi myös terveydenhuollon ammattilaisten työtä. Keväällä toteutetussa kyselytutkimuksessa kävi ilmi, että vain 51 prosentilla suomalaisista on omat rokotustiedot tallessa. Reilu kolmannes eli 35 % […]

Ensimmäiset koronavirusrokotteet myyntilupa-arvioinnissa

koronarokote

Euroopan lääkevirasto EMA on aloittanut nopeutetun myyntilupa-arvioinnin kahdelle koronavirusrokotteelle. Nopeutettu arviointi eli ns. ”rolling review” mahdollistaa lupaavien rokotteiden myyntiluvan hyväksymisen normaalia aikataulua nopeammin esimerkiksi pandemian aikana. Rokotteen laatua, turvallisuutta ja tehokkuutta arvioidaan samoin kriteerein kuin normaalissakin myyntilupaprosessissa. Myyntilupa voidaan myöntää, jos rokotteen hyödyt osoittautuvat tutkimuksissa haittoja suuremmiksi. Nopeutetussa arvioinnissa tutkimustietoja arvioidaan sitä mukaa, kun niitä […]

Meningokokkirokotukset varusmiesten lisäksi riskiryhmille

Meningokokkirokotukset annetaan jatkossa henkilöille, joilla on oman sairautensa vuoksi suurempi riski sairastua meningokokkitautiin. Aiemmin rokote on tarjottu vain varusmiespalvelusta ja asepalvelusta suorittaville. Muutos on hyväksytty kansalliseen rokotusohjelmaan ja rokottaminen on aloitettu elokuussa 2020.   Meningokokki eli Neisseria meningitidis on bakteeri, joka voi aiheuttaa vakavia infektioita, kuten aivokalvotulehdusta, bakteremiaa ja verenmyrkytystä. Suomessa nämä infektiot ovat hyvin […]

Vain joka toisella suomalaisella rokotustiedot tallessa

Vain 51 prosentilla suomalaisista on omat rokotustiedot tallessa, selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta. Tämän lisäksi reilu kolmannes eli 35 % suomalaisista ei tiedä, mistä omat ajantasaiset rokotustiedot on mahdollista tarkistaa.   Vaikka terveystietojen digitalisaatio on edennyt useilla rintamilla, rokotusten kohdalla ensisijainen tietolähde on edelleen käsin täytetty rokotuskortti. Omakanta-palveluun liitetyllä digitaalisella rokotuskortilla on uuden kyselytutkimuksen perusteella vahva kannatus […]

Koronavirustilanne vähentänyt neuvolakäyntejä – poikkeusolot vaikuttavat rokotuskattavuuteen

Koronavirustilanne on vähentänyt äitiys- ja lastenneuvolakäyntejä. Poikkeusolojen tultua voimaan useissa kunnissa henkilöstöä siirrettiin lasten ja perheiden ehkäisevistä palveluista muihin tehtäviin. Neuvolapalvelut rajattiin vain raskaana oleville ja imeväisikäisille.   Äitiysneuvolakäyntejä oli huhtikuun alussa 27 prosenttia ja lastenneuvolakäyntejä 45 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana.   Vähentyneiden lastenneuvolakäyntien seurauksena 1,5-vuotiaiden rokotuskattavuudessa näkyy merkittävää laskua. MPR-rokotteen (tuhkarokko, sikotauti […]

HPV-rokotteet jatkossa myös pojille

Sosiaali- ja terveysministeriö on hyväksynyt poikien HPV-rokotukset osaksi kansallista rokotusohjelmaa. HPV-rokotukset tullaan siis jatkossa antamaan koko ikäluokalle. Poikien rokotukset voitaisiin aloittaa elokuussa 2020. Rokotusohjelman mukaan HPV-rokotukset aloitettaisiin peruskoulun 5. luokalla, eli suositeltuna kohderyhmänä ovat 11–12 -vuotiaat. Rokotukset tulisi järjestää myös täydennysrokotuksina 7.–9. -luokkien pojille lukuvuosien 2020–2021 ja 2021–2022 aikana. HPV-rokote suojaa papilloomaviruksen aiheuttamilta syöviltä. Rokottamisella […]

Kansainvälistä rokotusviikkoa vietetään huhtikuun viimeisellä viikolla

Kansainvälistä rokotusviikkoa vietetään huhtikuun viimeisellä viikolla (24.-30. huhtikuuta). Teemaviikon tavoitteena on suojella kaikenikäisiä ihmisiä taudeilta edistämällä rokotteiden käyttöä. Rokotukset säästävät miljoonia ihmishenkiä vuosittain, ja ne ovat tunnetusti yksi maailman menestyksekkäimmistä ja kustannustehokkaimmista terveystoimista. Siitä huolimatta maailmassa on kuitenkin edelleen lähes 20 miljoonaa lasta, jotka eivät saa tarvitsemiaan rokotteita. Tämän vuoden rokotusviikon kampanja keskittyy siihen, miten […]

Puutiaisaivotulehduksen kansallinen rokotusohjelma laajenee

Puutiaisaivotulehdus on TBE-viruksen aiheuttama aivotulehdus, joka leviää puutiaisen pureman välityksellä Se voi aiheuttaa kuumeilua, epämääräistä pahaa oloa ja sairauden tunnetta noin viikon ajan, minkä jälkeen vajaa kolmasosa sairastuneista saa varsinaisen aivotulehduksen viikon kuumeettoman jakson jälkeen. Aivotulehduksen hoito voi vaatia sairaalahoitoa ja aiheuttaa pitkäaikaisia hermostollisia jälkioireita. Puutiaisaivotulehduksen kansallinen rokotusohjelma laajenee tänä vuonna Lohjanjärven pohjoispuolelle ja Kustavin […]

Huolehdi rokotuksesi kuntoon ennen matkaa

Rokotustarpeen arviointi pari kuukautta ennen matkaa on tärkeä osa matkalle valmistautumista. Jokaisen matkailijan tulisi varmistua, että kaikki kansallisen rokotusohjelman rokotukset ovat voimassa. Muiden rokotusten tarve riippuu matkailijan iästä ja terveydentilasta sekä matkakohteesta, matkan kestosta ja luonteesta. Esimerkiksi influenssarokotetta suositellaan riskiryhmiin kuuluville henkilöille ja keltakuumerokotteesta vaaditaan todistus useissa maissa. Kohdemaan rokotussuositukset voi tarkistaa THL:n Matkailijan terveysoppaasta. […]