Suomi mukana laajassa yhteiseurooppalaisessa rokotushankkeessa

Eurooppalainen väestön rokotussuojaa kasvattava hanke The European Joint Action on Vaccination on käynnistynyt syyskuussa. Yhteishankkeeseen osallistuu 17 EU-maata, sekä Norja, Serbia, Bosnia ja Herzegovina. Suomesta mukana on Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että rokottamisella säästetään jopa 3 miljoonaa ihmishenkeä joka vuosi. Euroopassa monien maiden rokotuskattavuus on kuitenkin jäänyt pitkään alle WHO:n […]

Tyttöjen HPV-rokote ei lisää riskiä sairastua autoimmuunisairauksiin

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL toteutti tutkimuksen tytöille annetusta HPV-rokotteesta vuosina 2013–2015. Tutkimuksessa selvitettiin rokotteen riskiä lisätä autoimmuunisairauksia. Tutkittavia oli noin 241 000 ja näistä noin puolet, 56 prosenttia otti rokotteen. HPV-rokote ehkäisee HPV-virustartuntaa ja sen aiheuttamia kohdunkaulan syövän esiasteita. Tutkimuksesta selvisi, että rokotuksen saaneilla 11–15-vuotiailla ei ollut suurempaa riskiä sairastua kuin saman ikäisillä rokottamattomilla […]

Papilloomavirusrokotus suojaa HPV:n aiheuttamalta syövältä

Ensi kertaa on osoitettu ihmisen papilloomavirukselta (HPV) suojaavien rokotteiden ehkäisevän pahanlaatuisia HPV:n aiheuttamia syöpiä naisilla. Havainnon teki suomalais-ruotsalainen Tampereen yliopiston koordinoima tutkijaryhmä. Havainto tehtiin suomalaisten, satunnaistettujen HPV-rokotettujen ja verrokkikohorttien rekisteriseurannassa. Keskimäärin 7 vuoden seurannassa yli 9500 HPV-rokotetulla ei todettu yhtään HPV:n aiheuttamaa syöpää, joita naisilla ovat kohdunkaulan, emättimen, ulkoisten sukupuolielinten, peräaukon ja suunielun syövät. Sen […]

Yhä useampi lapsi ja ikääntynyt sai influenssarokotteen

Valtakunnallisesta rokotusrekisteristä nähdään, että alle kolmevuotiaiden influenssarokotusten kattavuus parani 3 prosenttiyksikköä edellisestä kaudesta. Myös kaikkien 65 vuotta täyttäneiden influenssarokotusten kattavuus parani hieman, ollen nyt 48 prosenttia. Rokotuskattavuuksissa on edelleen isoja alueellisia eroja. Esimerkiksi Länsi-Suomessa influenssarokotuksia otettiin vähemmän kuin Itä-Suomessa. Lasten influenssarokotusten kattavuus vaihtelee alueittain paljon, 4 prosentista 52 prosenttiin. Korkeimmat rokotuskattavuudet löytyvät Sulkavasta (52 %) […]

Muutoksia kansallisessa rokotusohjelmassa – hengenvaarallinen jäykkäkouristus hyvin harvinainen Suomessa

Jäykkäkouristusrokotteen tehosteiden väliä on pidennetty 10 vuodesta 20 vuoteen työikäisillä. Jäykkäkouristuksista on tullut hyvin harvinaisia Suomessa ja keskimäärin vasta-ainetasot suomalaisessa väestössä ovat korkeat. Tällä vuosituhannella on sattunut vain yksi tai kaksi vakavaa tapausta vuosittain ja sairastuneet ovat olleet yli 65-vuotiaita. Yli 65-vuotiaiden tulee hankkia tehoste edelleen 10 vuoden välein. Maailmalla arvioidaan noin miljoonan ihmisen sairastuvan […]

Pikkulasten rokotuskattavuus on Suomessa hyvä

Valtakunnallisen rokotusrekisterin rokotuskattavuusraportti kertoo, että vuonna 2015 syntyneiden lasten rokotuskattavuus on koko Suomessa hyvä. Rokotuskattavuudessa on kuitenkin eroja rokotteiden ja alueiden välillä: 99 % lapsista on saanut viitosrokotteen, joka suojaa kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-taudeilta 96 % lapsista on saanut pneumakokkirokotteen 94 % lapsista on saanut MPR-rokotteen, joka suojaa tuhkarokolta, vihurirokolta ja sikotaudilta 93 % […]

Edellisvuotinenkin influenssarokote voi suojata

Espanjassa tehty tutkimus ikääntyneiden influenssarokottamisesta valottaa, että ikääntyneiden kannattaisi ottaa rokote ainakin kaksi kertaa. Jo kahdella influenssarokotteella voi saada suojan vakavaa tehohoitoa vaativaan sairauteen. Tutkimus tehtiin Espanjassa 20 sairaalassa kahtena peräkkäisenä talvena. Tutkimuksessa verrattiin sairaalahoitoon joutuneita yli 65-vuotiaita, joista osalla oli influenssarokote ja osalla ei. Tutkimuksessa havaittiin, että kahtena vuonna annettu rokotus kolmen talven aikana […]

Kansallisen rokotusohjelman influenssarokotukset ovat käynnistyneet

Maksuttomat influenssarokotukset ovat käynnistyneet marraskuussa koko Suomessa. Influenssarokotus on erityisen tärkeä 65 vuotta täyttäneille, raskaana oleville ja pitkäaikaissairaille.  Maksuttomaan rokotukseen oikeutettuja ovat: Alle 3-vuotiaat Yli 65-vuotiaat Raskaana olevat Sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat Edellä mainittujen, vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiiri Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö Varusmiespalveluksensa aloittavat miehet ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavat naiset […]

Kysely sähköisen lääketiedon tarpeista ja tietolähteiden käytöstä

Kansallinen lääkeinformaatioverkosto toteuttaa kansalaisille suunnatun kyselytutkimuksen sähköisen lääketiedon tarpeista ja tietolähteiden käytöstä. Kyselytutkimuksessa selvitetään sähköisen lääketiedon käytön nykytilannetta ja tarpeita tietolähteiden kehittämisen pohjaksi. Vastaa kyselytutkimukseen 21.11.2017 mennessä. Voit vastata, vaikka sinulla ei olisi tällä hetkellä käytössäsi mitään lääkettä. Vastaamalla vaikutat ja autat kehittämään lääkkeiden käyttäjille suunnattua lääketietoa. Vastaa kyselyyn tästä. Kiitos avustasi!

Rokotusohjelma tehoaa: Pikkulasten rotavirustaudit hävinneet lähes täysin

Rotavirusrokote otettiin kansalliseen rokotusohjelmaan vuonna 2009. Tämän jälkeen rotaviruksesta aiheutuneet sairaalahoidot ovat vähentyneet jopa 93 % alle 5-vuotiailla lapsilla.  Rotavirus aiheuttaa lapsille voimakasta ripuli- ja oksennustautia, joka voi rajuimmillaan kuivattaa lapsen ja vaatia sairaalahoitoa. THL:n ylilääkäri Tuija Leinon mukaan kaikki lapset sairastivat rotaviruksen ennen rokotusten aloittamista. Rokotukset muuttivat asian dramaattisesti ja toivat samalla yhteiskunnalle huomattavia säästöjä. Tutkimuksen […]