mRNA-rokotteet – tuttuja ja turvallisia vai outoja ja pelottavia?

Suhtaudumme usein uuteen ja tuntemattomaan varauksella. Koronaviruspandemian aikana epäluuloisuutta on liittynyt luonnollisesti myös koronarokotteisiin. Mediassa on esimerkiksi kysytty, voiko mRNA-koronarokote muuttaa ihmisen perimää tai aiheuttaa jotain muuta vakavaa terveyshaittaa.  Oma työkokemukseni tutkijana vaikuttaa suhtautumiseeni rokotteisiin. Olen työskennellyt yli 20 vuotta RNA:n parissa. Itselleni mRNA-rokotteiden teknologia ja vaikutusmekanismi ovat siis hyvin tuttuja. Sen pohjalta tiedän myös, että teknologia on turvallinen.

mRNA on soluille tuttu molekyyli, joka häviää elimistöstä nopeasti

mRNA toimii soluissa tuiki tavallisena viestinviejänä ja sitä kutsutaankin myös lähetti-RNA:ksi. mRNA välittää DNA:han pakattua tietoa, jotta solu voi valmistaa aminohapoista proteiineja. Solujen kannalta tämä on arkisinta arkea jo miljardien vuosien ajalta – elämän perusta. Siinä mielessä mRNA ei todellakaan ole uusi keksintö.

Koronarokotteiden mRNA on yksijuosteinen RNA-molekyyli, joka ei pysty integroitumaan elimistön perintötekijöihin. Ei siis tarvitse pelätä, että rokote aiheuttaisi syöpää, vaikuttaisi hedelmällisyyteen tai tulevien lasten perimään. mRNA:n puoliintumisaika mitataan tunneissa. Tehtyään tehtävänsä, eli tuotettuaan koronaviruksen piikkiproteiinia puolustusvasteen käynnistämiseksi, mRNA hajoaa ja häviää elimistöstä.

Koronarokotteiden mRNA:n muutokset mahdollistavat toivotun puolustusvasteen muodostumisen

Koronarokotteiden RNA:han tehdyt muutokset ovat herättäneet huolta. Voivatko muutokset johtaa siihen, että piikkiproteiinia alkaa kertyä virheellisessä muodossa elimistöön aiheuttaen haittavaikutuksia? 

Koronarokotteiden mRNA:han tehtyjen muutosten avulla rokotteista on saatu mahdollisimman hyvin toimivia. RNA rakentuu neljästä emäksestä, joiden järjestyksen perusteella haluttu proteiini muodostuu. Elimistömme solut reagoivat voimakkaasti niiden ulkopuolelta tulevaan RNA:han, jotta virukset eivät voisi käyttää soluja omien kopioidensa tuottamiseen. 

Rokotteiden siedettävyyttä ja toisaalta rokotteen haluttua piikkiproteiiniin kohdistuvaa immuunivastetta pystytään parantamaan mRNA:han tehtyjen muutosten avulla.

MRNA-rokotteissa mRNA:n koodia on muutettu siten, että valmistuvassa piikkiproteiinissa on vaihdettu kaksi aminohappoa. Tarkoituksena on saada muodostumaan mahdollisimman paljon toivottuja, neutraloivia vasta-aineita. 

Ajatus aminohappojen muuttamisesta ei syntynyt tyhjästä, vaan perustui tutkijoiden aiempaan työhön MERS-tautia aiheuttavan koronaviruksen piikkiproteiinin rakenteen ymmärtämisessä. Muutoksen seurauksena ei synny mitään vaarallista. Etenkään, kun mRNA-rokotteiden osalta voidaan olla varmoja, että piikkiproteiinin tuotanto kestää vain lyhyen aikaa. Näin ei ole mahdollista, että vierasta proteiinia voisi alkaa kertyä mihinkään osaan elimistöä.

mRNA-rokotteiden muut keskeiset ainesosat

Toinen koronarokotteiden sisältämä tärkeä osa mRNA-molekyylien ohella on lipidinanopartikkeli. Termi voi kuulostaa epäilyttävältä, mutta siinäkään ei ole mitään kummallista. Elimistömme muodostuu soluista, joiden kalvot puolestaan muodostuvat rasvamolekyyleistä. Sen vuoksi rokotteen mRNA pitää paketoida niin, että se läpäisee solukalvon. Lipidipartikkelin avulla rokote solahtaa solukalvon lävitse ja mRNA pääsee solulimaan muuttuakseen piikkiproteiiniksi. 

mRNA-rokotteet sisältävät myös polyetyleeniglykolia (PEG), jotta ne säilyvät paremmin. Tämäkin on aiheuttanut huolestuneisuutta, sillä osalla ihmisistä tiedetään olevan vasta-aineita PEG:tä kohtaan. mRNA-rokotteet voivatkin aiheuttaa allergisia reaktioita, joiden hoitamiseen tulee olla valmius. Aineena polyetyleeniglykoli on kuitenkin monelle tuttu, sillä se on toiselta nimeltään makrogoli, ja sitä käytetään vaikuttavana aineena mm. lapsille ja aikuisille tarkoitetuissa ummetuslääkkeissä.  Tuttu ja turvallinen ainesosa siis tämäkin.  

Koronarokotteisiin liittyvän solubiologian ymmärtäminen molekyylitasolla ei ole helppoa alan asiantuntijoillekaan.  Oma taustani solu- ja molekyylibiologisessa tutkimuksessa auttaa ymmärtämään eri rokoteteknologian toimintatavat, ja antaa siten luottamusta arvioida kriittisesti rokotteisiin liittyviä mahdollisia haittoja.

Kun on tutkinut yksityiskohtaisesti, miten RNA käyttäytyy soluissa, ei tarvitse pelätä haittavaikutuksia, jotka ilmenisivät vasta vuosien kuluttua rokottamisesta. Jo kuukauden päästä rokotuksesta elimistössämme on jäljellä vain muisto mRNA-rokotteesta vasta-aineiden ja puolustusvalmiuden pitkäaikaisesta ylläpitämisestä vastaavien muistisolujen muodossa.

Mika Rämet
lastentautiopin ja kokeellisen immunologian professori
Rokotetutkimuskeskus