Hyppää pääsisältöön

Koronarokotteen tehosteannosta suositellaan syksyllä 2024 iäkkäille ja tietyille riskiryhmille

18.06.2024

rokottautuminen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee, että koronarokotukset toteutetaan tulevana syksynä aiempaa aikaisemmin ja kahdessa vaiheessa.

Koronarokotteen tehosteannosta suositellaan hoitokodeissa ja säännöllisessä järjestetyssä kotihoidossa oleville, kaikille yli 80-vuotiaille sekä kaikille voimakkaasti immuunipuutteisille iästä huolimatta heti rokotteiden saavuttua Suomeen. Tehosterokotetta suositellaan myös kaikille 75–79-vuotiaille.

Lisäksi koronarokotetta on syytä tarjota viimeistään influenssarokotusten yhteydessä muille 65 vuotta täyttäneille sekä vähintään 18-vuotiaille, joiden perussairaus lisää vakavan koronavirustaudin riskiä. Sairaalahoitoisen koronataudin riski kasvaa selvästi iän myötä, mutta vakavan koronavirustaudin riskiä lisäävien perussairauksien määrä ja vakavuus vaihtelevat ihmisillä paljon.

Tämänhetkisen tiedon mukaan syksyllä käytetään varianttiräätälöityjä rokotteita, jotka on päivitetty Euroopan lääkeviraston suosituksen mukaisesti uutta JN.1-varianttia vastaan. Hyvinvointialueet vastaavat rokotusten järjestämisestä alueellaan ja kertovat, mistä ja milloin rokotteen voi saada.

Koronarokotuksilla pyritään ehkäisemään koronasta johtuvia sairaalahoitoja ja kuolemia. Suosituksen pohjaksi THL:ssä on yhdistetty rekisteritietoja koronan aiheuttamista sairaalahoidoista ja kuolemista syksyllä 2023, henkilöiden perussairauksista ja iästä sekä syksyn 2023 koronarokotuksista. Suositukset koronarokotuksista perustuvat Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) ja THL:n yhteisiin arvioihin.

Lähteet: